Tein IHANAA kinkkupiirakkaa :P Suosittelen!

Pohja:

  • 250 g margariinia
  • 4,5 dl vehnäjauhoa
  • 1/2 tl suolaa
  • 1-2 dl juustoraastetta
  • 1 dl kylmää vettä

Täyte:

  • 300-350 g kinkkua
  • 1 punainen paprika
  • 1 tlk ananasta
  • 4 dl kermaa (tai maitoa)
  • 3 munaa
  • 1/2 tl suolaa
  • 3 tl mustapippuria
  • 4 dl juustoraastetta

Paloittele rasva ja lisää kuivat aineet juustoraaste myös. Nypi aineet sormin. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Nosta taikina jääkaappiin.Puhdista ja kuutioi paprika, ananasta voi myös pienentää. Hauduta paprikaa öljyssä pehmeäksi ja lisää kinkku ja ananas.Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille. Anna levätä hetki, muuten taikina kutistuu uunissa. Pistele pohja haarukalla ja paista 225'C 10min, alimmalla tasolla.Sekoita kerma. munat ja mausteet. Kaada kasvis-kinkkuseos piirakkapohjalle, ripottele päälle juustoraaste ja kaada lopuksi muna-kermaseos päälle. Paista 200'C 20 min, uunin keskitasossa.

2016883.jpg

Kuva on hiukka ruma, anteeksi. Seuraavana päivän muistin ottaa vasta kuvan, kun oli enää 3 palaa jäljellä. Piirakka meni siis hyvin kaupaksi miehelleni :D

Mulla on normaalia pienempi uuni ja pelti. Joten multa taikinaa jäi vähän yli, tein päälle pikku sydämiä. Ja lopusta tälläisen "pasteijanpitkon", pakasteessa oli joku jämätäyte (riisiä, jauheliaa..) jota herättelin henkiin...

2017022.jpg